Haku sivustolta:

Tekniset palvelut : Pelastustoimi : Yleistä
Yleistä
Toiminta tulipalossa
Toiminta onnettomuudessa
Palon ehkäisy
Hätänumerot


Äetsän kunta kuuluu osana 1.1.2003 aloittanutta 33 kunnan muodostamaa Pirkanmaan pelastustointa.

Tampereen aluepelastuslaitos tuottaa maakuntaan palvelut kuten ennenkin. Toiminnallisesti Äetsä kuuluu Lounais-Pirkanmaan toimialueeseen, jonka hallinnollisena keskuksena on Vammala. Aluepalopäällikkönä toimii Hannu Tähtö.

Lounais-Pirkanmaan toimialueen muodostavat Mouhijärvi, Suodenniemi, Vammala ja Äetsä. Myöhemmin mukaan liittyy Punkalaidun. Päällystöpäivystys toimii ympäri vuorokauden ko. alueella myös neuvonta ja valistusasioissa.

Erityis- ja riskikohteiden palotarkastuksista ja neuvonnasta vastaa palotarkastaja Markku Koskinen.

Äetsän palolaitos suorittaa operatiiviset tehtävät ja palotarkastukset, antaa valistus- ja neuvontapaleveluja sekä järjestää nuohouspalvelut. Käytettävissä on koko Lounais-Pirkanmaan kalusto ja henkilöstö.Operatiivisista tehtävistä vastaavat sekä Kiikan että Keikyän VPK:t

Tampereen aluepelastuslaitos:
www.tampere.fi/aluepelastuslaitos


^^
Väestönsuojelu

Väestönsuojelu on jatkossakin kunnan järjestettävää palvelua, jossa
vastuuhenkilönä toimii kunnanjohtaja Eero Mäki-Tanila
puh (03) 5138 200, 050 - 5224 110
sähköposti eero.maki-tanila@aetsa.fi

Hätäkeskuksena toimii Pirkanmaan hätäkeskus Tampereella
Hätänumero: 112


^^
Yhteystiedot

Äetsä

Jarmo Ranta
palopäällikkö
Puh. (03) 513 8520
Matkapuh. 0400 753 199
jarmo.ranta@tampere.fi

Raimo Kinnari
palokalustonhoitaja
Puh. (03) 513 8525
Matkapuh. 0400 840 410

Keikyän VPK
Pekka Nurmi


Kiikan VPK
Hannu Horila
Matkapuh. 040 590 1456

Lounais-Pirkanmaan toimialue

Hannu Tähtö
aluepalopäällikkö
Puh. (03) 519 8297
Matkapuh. 0400 686 714
hannu.tahto@tampere.fi

Markku Koskinen
palotarkastaja
Puh. (03) 519 8296
Matkapuh. 0400 674 728
markku.koskinen@tampere.fi

> Sivun alkuun


Tonttiopas
Yleistä
Tarjous
Alue 1
Alue 2
Kaavayhdistelmä

Yhteistyössä
> Yrityspalvelu Oy
> FinnContractor Oy
> Pirkanmaan liitto





Äetsän kunta, Keikustie 3, 32740 ÄETSÄ   Puh: (03) 51 381 (vaihde)  Fax: (03) 513 3172   aetsan.kunta@aetsa.fi
Puhelinvaihde avoinna ma - pe klo 09.00-15.00