Joutsijärven yövaellus 2006

9.7.2006

Eivät arvanneet ihan kaikki liikuttavan rohkeat matkaan lupautuneet, mitä olivat menneet tekemään, lähtiessään tälle ensimmäiselle yhteispatikoinnilleen Kullaan Joutsijärvelle. Itsekin arvioin kävelyreissun kestävän noin 6-7 tuntia, joten hyvin vielä ehtisi ottamaan aamulla nokoset ennen lauantaipäivän puuhailuja, mutta toisin kävi.

Kuusi urhoollista, puoliksi kumpaakin sukupuolta, starttasi 21.00 tavoitteena järven kiertävän noin 30km:n lenkin käveleminen, pitkin kivikkoisia polkuja, pitkospuita ym. osin hankalaakin maastoa. Pimeyttä ja eksymistäkin uhmaten he kulkivat punaisia täpliä seuraten ja välillä epätoivoisestikin etsien, pitäen muutaman lepotauon myös järven virvoittavien aaltojen syleilyssä.

Yön pimeimpänä hetkenä ilkeä murhamiesraiskaaja..tai rämemajava, kaatoi ison puun aivan takanamme, aiheuttaen pelonsekaisia tunteita varsinkin naisväen keskuudessa. Kaikki aistit valppaina jatkoimme kuitenkin matkaa, yrittäen unohtaa hernekeittopariskunnan uhmakkaat varoitukset reitin vaativuudesta.
Mahdolliset päällehyökkääjät pelottelimme pois räväköillä naurunremahduksilla, joita viljelimme tasaisin väliajoin.

Paljon näimme kaatuneita, sekä pystyyn lahonneita puita, kaunista järvenselkää laskevan tai nousevan auringon kajossa ja mystisen suokoivikonkin, joka aiheutti kiivaan väittelyn onko se istutettu vai luonnonvarainen ilmiö. Ajoittain, eikä niin harvoin, lentävä naarasarmeija kiusasi matkamme tekoa, pistäen vapaana olevat lehtipuun oksalla varustetut kätemme tekemään jatkuvia vaistonvaraisia heiluriliikkeitä.
Niistäkin vaikeuksista selvittiin ja hieman aamukahdeksan jälkeen tavoitimme jo pikkasen kaivatunkin automme parkkipaikalta. Kokonaisaikaa olimme viettäneet 11 t ja 15 min. joten tauot huomioiden olimme kävelleet reilusti yli 9 tuntia. Yhtään soraääntä ei joukostamme kuulunut, ainoastaan varovaisia arvioita todellisen mielenterveytemme nykytilasta.

Mutta hauskaa oli. Ja siitä erityinen kiitos kokemuksen puuhanaisille Marja-Leenalle ja Annelle. Tasapuolisuuden nimissä Merja ansaitsee myös kiitoksen mukavasta matkaseurasta. Järvisten miehet eivät tällaisia kehuja tarvitse, takuuvarmaa laatuseuraa, oli tapahtuma mikä tahansa.

Sen verran väsynyttä ja sekaista porukkaa valui aamulla kotia kohti, että suusta pääsi lupauksia ensi vuoden vastaavan tyyppisestä urotyöstä, kohteena ehkä Helvetinkolu. Sen aika näyttää.

Unski

Takaisin

Liikuttavat / Porukalla lenkkaria toisen eteen / Ylös