Antti ja Unski Serbiassa
17.10.2009
Eksoottisia kohteita bongatessa oli jo pari vuotta ollut tähtäimessä Novi Sadin maraton Serbiassa. Sopivan hintaisten lentojen siivittämänä lähdimme sitten Antin kanssa Lufthansalla Frankfurtin kautta. Reissaamisessa tarvitaan myös säkää ja sitä oli melkoisesti, kun maratonin järjestäjät junailivat meille Belgradista yhteisen kuljetuksen kiinalaisten kanssa. Heidän delegaatioonsa kuului viisi henkilöä, joista emme tienneet ennen tapaamista yhtään mitään. Selvisi sitten, että kaksi heistä, -92 syntynyt tyttö ja -93 syntynyt poika, osallistuisivat myös kyseiselle maratonille. Belgradin lentoasemalla tavatessa ilmeni, että toinen pukumiehistä eli ryhmän johtajista, puhui englantia, muut eivät sitten hallinneet edes länsimaisia kirjaimia. Novi Sadiin saavuttuamme meidät majoitettiin eri hotelliin mitä alun perin oli tarkoitus, yhdessä näiden juoksijoiden ja heidän valmentajansa kanssa. Ei ollut iällä pilattu tämä valmentajakaan, mutta ikää emme uskaltaneet kysyä ja häneltä sitä olisi ollut turha kysyäkään, ei olisi ymmärretty hölttänän pöläystä. Hotelli oli erittäin pieni, vain kuuden huoneen aparthamentos, mutta ihan siisti ja viihtyisä. Aamiainen oli läheisessä ravintolassa, jossa sitten “keskustelimme vilkkaasti” näiden kumppaneidemme kanssa ja hauskaa oli… molemmin puolin. Johtajat asuivat eri tason hotellissa, mutta meitä tyydytti hyvin tämäkin. Sijainti oli paras mahdollinen, kävelykadulla lähellä kaikkea ja vain muutaman sadan metrin päässä kilpailupaikasta.
Pari päivää ennen maratonia oli aikaa tutustua kaupunkiin ja sen lähiympäristöön. Novi Sad on lähes 400000:n asukkaan kaupunki, Serbian pohjoisen maakunnan Vojvodinan keskus ja maan toiseksi suurin kaupunki. Tonava virtaa kaupungin halki ja keskustan vastarannalla seisoo ylväänä lähes 1900 vuotta vanha Petrovaradinin linnoitus. Tämä seutuhan on yksi Euroopan vanhimmin asuttuja alueita. Dramaattiset tapahtumat lähihistoriasta ovat kuitenkin pitäneet tämän kulmakunnan länsimaalaisilta melko piilossa. Hieman ristiriitaisin tuntein katseli näitä satoja vuotta vanhoja rakennuksia, jotka ovat nähneet monenlaista, samalla ajatellen, että on vain noin 10 vuotta kun täällä sodittiin ja Nato pommitti myös Novi Sadia. Kaupungissa tuhoutui silloin kolme siltaa, tv- ja radioasema, sekä öljyvarastoja. Kyseisessä Petrovaradinin linnoituksessa ja sitä ympäröivässä erittäin vanhassa kaupunginosassa vierähti meillä helposti muutama tunti.
Vanha Jugoslavia, jonka merkittävin keskus oli Serbia, oli erittäin tunnettu hyvänä palloilumaana. Serbia jatkaa näitä perinteitä ja siellä ollessamme maa pelasi Belgradissa jalkapallon MM-karsintaturnauksen pelinsä Romaniaa vastaan. Serbia suorastaan jyräsi vastustajansa voittaen 5-0 ja juhlinta Novi Sadissa oli myös sen mukaista. Onneksi hotellimme oli aivan keskustassa, jonne autoilla ei ollut asiaa, sillä siksi kovaa mekkalointia autokolonnat pitivät kaupungin laidoilla. Myös koripallo ja lentopallo ovat Serbiassa aivan Euroopan huippua, sen sastamalalaiset urheilun ystävät tietävät sanomattakin. Mutta oli heille osoitettu pyhättökin sen mukainen. Tämän Spens Sport Centerin saliin emme päässeet, mutta jo ulkoinen olemus 85000:n neliöiden voimalla antoi melko massiivisen vaikutelman. Rakennuksessa on monien lajien harrastajien iloksi myös ostoskeskus ja niitä löytyy Novi Sadista kyllä runsaasti etsimättäkin. Kompleksin vieressä on suurehko jalkapallostadion, jonne mekin Antin kanssa änkesimme, koska siellä palloa potkittiin. Epäselväksi jäi mikä maa oli vastustajana, ehkä Kreikka, mutta se tuli selväksi, että nuoret pelasivat Eurooppa Cupin karsintamatsia. Puoliajalla hipsimme pois, olinhan puhunut meidät sisään vain tsekkaamaan ulkomaalaisena paikkoja.
Päivää ennen maratonia otimme bussikyydin Sremski Karlovciin. Tämä pieni kaupunki on itsessään kuin museo ja helposti tunsi kuljeskelevansa keskiaikaisen pikkukaupungin kujilla. Tonavan rannalta löytyi iso hotelli, jonka ravintolassa idylli särkyi, kun kaksi linja-autolastillista ruotsalaisia turisteja nautti siellä lounastaan. Miten pitkälle pitäisi mennä, ettei svenskeihin törmää?
Tämä kaupunki elää vain ja ainoastaan turismista ja sen laidoilta alkaa suuri Fruska Goran kansallispuisto, joka on erittäin merkittävä turistikohde. Serbian korkeimmat paikat ovat myös tällä seudulla, laskettelukeskuksineen ja hotelleineen. On muistettava, että Serbia aukesi merkittävämmin länsimaalaisille vasta noin 10 vuotta sitten. Serbiaan voi matkustaa ilman viisumia, mutta he tarvitsevat EU:n alueelle viisumin, jonka hankintaan vaaditaan paksu pino papereita ja paljon kärsivällisyyttä.
Päivät ennen maratonia oli ollut helle, mutta juoksupäivänä satoi hieman ja oli alle +20C. Reitti oli erittäin tasainen, kolmena lenkkinä, joista eka oli puolet matkasta ja muut lyhyempiä. Antin kanssa emme pitäneet kiirettä, mutta normaaliaikoihin tultiin maaliin kuitenkin. Kiinalaisista on pakko mainita, olivatpa he hieman kuin “samaa joukkuetta”. Tyttö voitti naisten sarjan kovalla ajalla 2.58. Tosin maaliin ei juossut kuin kaksi osanottajaa, mutta se ei vähennä suorituksen arvoa, aika on kova. Kova oli poikakin, mutta hänelle kävi surullisen huono tuuri, eli hän juoksi reitin hieman väärin ja diskattiin. Kaveri tuli ennen johtoautoa maaliin noin 2.45 ajalla, sillä jossakin oli päässyt tapahtumaan pieni oikaisu. Oikein juostuna hän olisi ollut toinen, noin 2.50 ajalla. Sanokaa minun sanoneen, että jos ei isoja takapakkeja ilmaannu, niin nimet Haina Wang ja May Sun Ye keikkuvat vielä korkealla olympiamaratonin tuloslistoilla.
Muuten järjestelyt sujuivat mallikkaasti ja poliiseja oli melkein joka risteyksessä, sulkien aina liikenteen. Osanottomaksusta on pakko mainita, että 400:lla dinaarilla (n. 4,50 euroa) sai todella hyvän huollon, josta ei puuttunut mitään, päinvastoin. Pasta Partyjen lisäksi oli lounas juoksun jälkeen yms. Oikein mukavat muistot jäi Novi Sadin maratonilta, enkä epäile yhtään suositella tätä kaupunkia ja tapahtumaa. Ihmisten ystävällisyys oli aina ylitsevuotavaa. Turistien lypsäminen on aivan tuntematon käsite, mitä aina arvostan suuresti reissuilta palatessani.
Vielä on mainittava yksi mieleenpainuva juttu kotiinpaluun kynnyksellä. Pyörimme lähtöpäivänä kiinalaisten kanssa vielä Belgradissa, jossa he halusivat nähdä tuhotun Kiinan lähetystörakennuksen. Naton pommituksissa osittain tuhoutunut rakennus on jätetty korjaamatta ja seisoo sodan monumenttina. Rauta-aidassa kuihtuneet kukkalaitteet pistivät miettimään, miten täällä Suomessa olemme syntyneet kultalusikka suussa ja miten lähellä sekä ajallisesti, että maantieteellisesti sota on ollut.
Unski